Milja nappasi kameransa reppuun ja otettiin alkuun pellolla muutamat kuvat. Milja napsi ensin minusta, sen jälkeen minä Miljasta. Tämä ei kuitenkaan toiminut ihan niinkuin kuviteltiin, sillä Miljalla oli ratsastustoppahousut jalassa, joten jalat eivät venyneet aivan kuten normaalisti. Saatiin siis minä ja Miljakin hetki kuntoilla pellolla, kun etsittiin sopivaa kantoa josta hypätä kyytiin, Lopuksi minäkin nappasin muutamat kuvat Miljasta ja samaiselta kannolta hyppäsin lopulta takaisin Vilperin selkään. Miljan blogista löytyy varmasti pian kuvia Ristostakin pellolta, joten klikkaamalla tätä pääset Miljan blogiin.
Ville käyttäytyi tosi nätisti pellolla. Tosin ensimmäisillä raviympyröillä täytyi vähämn sivusilmällä vahtia ettei vaan Risto lähde mihinkään taikka pellon vieressä olevat lehmät ala lähentelemään. Oli niin mukavaa ravailla isolla alueella, kun sai oikeasti pyytää Villeä polkemaan eikä tarvinnut miettiä koska seinä tulee vastaan. Villekin joutui nostelemaan vähän enemmän jalkojaan, kun lunta pellolla sen verran oli.
Risto keräsi hieman enemmän kierroksia kuin Ville ja välillä Villekin vähän hämääntyi kun Risto pyöri melkein kärrynpyörää ympäri peltoa. Otettiin muutamat laukannostotkin iiisolla ympyrällä pellolla. Ja vau ! Etujalat nousivat super hyvin ja laukka pyöri. Ei ollenkaan maatalaahaavaa, mitä maneesissa laukka on. Tuo pellolla meneminen, isolla alueella ja pienessä lumihangessa on kyllä super hyvää treeniä Villelle. Hikikin pojalle vähän tuli pintaan ja töitä sai oikeasti tuollakin tehdä.
Lähdettiin kävelemään peltoa pitkin, tarkoituksena mennä hieman pidempää reittiä takaisin tallille. Matkalla oli pieni oja, joka tuli ylittää. Risto meni siitä kuin vanha konkari, mutta Ville oli sitä mieltä että ojassa asuu valtava mörkö, joka nappaa häntä jalasta yli mennessä. Aikani siinä yrittäessäni selästä käsin Villeä yli saada, hyppäsin alas ja koitin hepan yli taluttaa. Ei tulosta. Siinä sanoin Miljalle, että menee Riston kanssa puiden taakse ja katsotaan josko Ville silloin uskaltaisi mennä yli. Korjatakseni vielä, Ville ei pelännyt ojaa. Pelleili vain, jottei sen yli tarvitsisi mennä. Heppa ei kertaakaan edes katsonut ojaan, vaan selkeästi pelleili. Yritettin vielä muutamaan kertaan komentamalla heppaa taaksepäin ja sitten taas askeltamalla kohti ojaa. Kun Ville pysähtyi, jokaisen askeleen tullessa löysäsin ohjaa ja kiitin, mutta tulosta ei näinkään tullut kun heppa jumitti parinkymmenen sentin päähän ojasta. Miljakin koitti tulla vähän Viltsua pyllystä työntämään, mutta ei heppa siihenkään kuinkaan reagoinut. Välissä peruuteltiin sitten pitkin peltoa, niin kauan kuin minä käskin ja taas yritettiin. Milja käveli hieman ojaa pitkin ja katsoi, josko siitä löytyisi vielä matalempaa kohtaa. Römmein Villen kanssa pitkin peltoa pinna tässä vaiheessa jo aika kireällä ja kävelin sattumanvaraisesti yhdestä kohtaa ojan yli - Ville perässäni. Tästä tietysti kunnon kiitokset ja taputukset pojalle. Ja olisittepa nähneet Villen ilmeen ! " Miten mä nyt tällä puolella tätä peltoa olen, ei tän näin pitänyt mennä. " Pääasia että ojan yli päästiin ja ensikerralla otan jonkun pienen raipan mukaan, jolla voi tuota jästipäätä vähän tarvittaessa komentaa.
Villen ilmeet olivat tätä luokkaa kun ojan yli yritettiin mennä.
Ojan yritys operaation jälkeen, hyppäsin jälleen kannolta takaisin hepan kyytiin ja lähdettiin takaisin kotiin. Loppumatka menikin ilman suurempia ongelmia eikä ojiakaan ollut enää ylitettävänä. Tallilla Viltsulle vähän vettä alkuunsa, siivosin karsinan, laitoin ruoat ja Viltsu pääsi karsinaansa syömään.
Välillä niin hermoja raastava, mutta niin rakas. ♥