Viime sunnuntaina 12.3. meillä oli kotitallillamme harjoitusestekilpailut, joihin osallistuin Villen kanssa luokkiin 40-50cm & 60-70cm. Mähän tosiaan olen ollut Villellä kisoissa tasan kerran ennen näitä karkeloita. Tällöin taidettiin mennä 60cm, joka sujui suht hyvin - kuitenkin viimeisen esteen puomin pudottaminen ei tuonut meille puhdasta rataa. Näihin kisoihin otin tavoitteeksi lähinnä sen että kuski pysyy kyydissä ja hevonen pystyssä.
Mä olen täällä bloginikin puolella puhunut useasti mun rimakammosta ja jäätävästä säätämisestä esteillä. Alan panikoimaan, jollon alan himmalemaan ja vauhti hyytyy. Mä en siis todellakaan ole mikään esteratsastaja - saatika kilpailija, joten kisoihin osallistuessani tahdoin vain hieman haastaa omaa pääkoppaani.
Ville oli heti ekan luokan verkassa menossa kivasti eteenpäin. Saatiin ihan kivoja hyppyjä, vaikka kuski ei aina päässytkään ihan mukaan. Laukka pyöri hyvin eteen ja tosiasiassa Ville hoisi jo tällöin homman varmin askelin kotiin. Se niin tietää mitä sen pitää tehdä, eikä edes häkelly vaikka kuski olisikin säätämässä omiaan.
Kun oli mun vuoro mennä radalle olin aika paniikissa. Rata meni kuitenkin omasta mielestä ihan hyvin. Ajoittain jäin ihan liikaa kiskomaan ja säätämään, enkä antanut Villen edetä. Ville myös on tajunnut että laukan hän pystyy vaihtamaan kuski selässäänkin ja niitä heppa harrastaakin etenkin esteillä. Villen laukanvaihdot ovat kuitenkin luokkaa tasajalkaa maahan ja vaihto, jolloin mä lennän aina vähintään 4 metriä ilmaan. Näitä Villen laukanvaihtojakaan ei kovin montaa onnekseni tullut, sillä usein tälläisissä tiloissa mun keskittyminen herpaantuu pahasti. Erityisen tyytyväinen radassa olen uusinta käännöksiini, jotka sain tehtyä täysin suunnitellulla tavalla.
Erittäin positiivinen yllätys tässä luokassa olikin se, kun meidät kutsuttiin palkintojenjakoon ja Ville sai suitsiansa koristamaan ensimmäisen sijan ruusukkeen. Häkellys oli aika läsnä, sillä en todellakaan uskonut että me oltaisiin voitu päästä niin hyvälle sijalle - koska säätämiseni hidasti matkaamme aikalailla ajoittain. Kunniakierrokselle kuitenkin päästiin hymyssäsuin.
60-70cm luokkaan verkatessani esteet näyttivät mun silmissäni vähintään 130 senttisiltä. Etenkin kuvissa näkyvä sininen okseri näytti jäätävän kokoiselta. Ville oli vielä tässäkin verkassa menossa innokkaasti eteenpäin ja hypyt olivat oikeasti tosi kivoja. Eikä se okserikaan enää tuntunut ollenkaan pahalta, kun sitä pari kertaa verkassa hyppäsin.
Sitten seuraavan luokan selitykseen. Tästä radasta ei onneksi liikkuvaa kuvaa edes löytynyt - sillä tuskin sitä olisin edes halunnut nähdä. Paniikki kasvoi kiitettävästi esteiden noustessa, vaikka kaikki verkassa otetut hypyt olivatkin onnistuneet. Mä sähläsin koko radan ajana selässä ihan törkeesti, enkä tiennyt yhtään mitä teen. Ville skarppasi hyvin ja piti pään kylmänä, vaikka kuski olikin ihan hukassa. Kaiken kruunasi uusinnassa kun totaalisesti unohdin mille esteelle olin menossa, onneksi hyppäsin kuitenkin oikean esteen ja pääsimme radan kunnialla loppuun. Vaikka olen ratsastanut paljon huonoja ratoja, voin oikeasti myöntää että tämä oli kyllä yksi niistä huonoimmista - ei ehkä huonoin, mutta lähellä. Radan jälkeen nauroin, koska olin oikeasti ratsastanut niin huonosti. Onneksi allani oli maailman suuri sydämisin hevonen, joka suoritti homman hienosti.
Jäin kuitenkin odottamaan luokan loppua, sillä melko harva tietääkseni sai radasta puhtaan. Kun nimemme lausuttiin palkintojen jakoon toisena, olin yllättynyt - ja niin ylpeä. Villestä nimittäin, se todellakin ansaitsi paikan rivissä, ruusukkeen suitsiinsa ja kunniakierrokselle pääsyn. Viltsu oli niin hienosti skarpannut ja hypännyt kaikki esteet puhtaasti. ♥
Kuvista kiitokset Emma Vähä-Pesolalle (hallatuuli.kuvat.fi) sekä Helmille !