Miten ihmeessä jostakin voi tulla näin lyhyessä ajassa näin tärkeä osa elämää?
Ville on ollut meillä nyt viikon, seitsemän päivää. Niin vähän, mutta jo niin paljon, Tästä heposesta on tullut jo esille monta piirrettä. Jotkut ihania - jotkut eivät niin ihania. Ville on piristynyt omaan silmääni paljon ja näyttää nauttivan elämästään. Kuitenkin kaikinpuolin ruuna vaikuttaa siltä että jos mitään suurta ja mullistavaa ei tapahdu jää tämä ihanainen meille.
Keskiviikkona ratsastin Villen ekaa kertaa "kunnolla", torstaina menimme ensimmäiselle yhteiselle tunnillemme. Eihän Villellä vielä heikohkon kunnon ja osaamattomuuden vuoksi voi tehdä samoja juttuja kuin muut, mutta oon enemmän kuin tyytyväinen tähän ihanuuteen. Menin koko torstain tunnin hyvin kevyellä, lähes olemattomalla tuntumalla. Hain tasaista ja rentoa tahtia. Joka loppujen lopuksi löytyi suht kivasti. Ville myötäsi hyvin, eikä kulkenut kuin ajoittain pää pilvissä. Väisteltiin hieman pohjetta ja tehtiin laukannostoja - ja hanatettiin pitkä sivu ilman tuntumaa laukkaa. Tyytyväisempi on Vilperiin voisi olla, se on niin hieno, yritteliäs ja kiltti !
Tänään, perjantaina käytiin Villen kanssa Miljan ja Risto seuranamme kävelymaastossa. Pakko sanoa että hieman ensin jännitti miten Viltsu käyttäytyy, mutta eihän tätä herraa hämmentänyt mitään. Nätisti kävely koko matkan löysälläkin ohjalla. Huomenna, lauantaina mulla on vielä Villen liikutus- ja hoitopäivä. Ensi viikosta ei vielä tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti